Kokemusta on karttunut.. olenko oppinut mitään..
Kolmperään tulin Tapsan kutsusta vuonna 2001. Olin palannut ulkomaan reissulta kotiin kokemusta rikkaampana. Kolme vuotta meni Brasilian Sao Paulossa. Opiskelin mm. sosiaalipsykkaa ja elämäntaitoja monikulttuurisessa ympäristössä.
Sen opin ettei oppi tule pelkästään kirjoista.
Aloitin ryhmissä käymisen jo 1985 Al-Anonissa. AA:n kesäpäivillä tutustuin moniin vieläkin ystäväpiiriini kuuluviin ihmisiin vuotta myöhemmin. Poikani Tomppa oli tuolloin n. kaksi vuotias. Nyt Tompalla on jo omia lapsia neljä kappaletta.
Vuosien jälkeen ajateltuna minulle vaikeinta on ollut lupuminen ylpeydestä ja kontrollin tarpeesta. Olen toimimattoman perheen vanhin lapsi ja oppinut pitämään langat omissa käsissä.. hävennyt pyytää apua. No. Häpeän edelleen monia asioita, mutta nyt olen enää itselleni vähemmän tuomitseva.
Itsemyötätunto on kasvanut epäkohtien näkemistä kohtaan itsessä sekä muissa. Inhimilliset asiat on helpompi hyväksyä kun niihin tutustuu myötätunnolla. Tiedän sen siitä, että en ole enää uupumuksen tilassa. Ennen yritin niin valtavasti olla jotain mitä en ollut.. tai saada hyväksyntää ulkopuolelta. Siihen ne voimat menivät. Kunnes käännyin sisäänpäin kysymään henkisesti oikeat kysymykset itseltäni.
Tähän kaikkeen olen tarvinnut paljon muita ihmisiä ja paljon erehdyksen ja onnistumisen kokemuksia. Kanssa kulkijat ovat olleet aina kussakin tilanteessa minulle peilinä.
- Myönsimme, että olimme voimattomia alkoholismin tai perheen muun toimintahäiriön vaikutusten edessä, että elämämme oli muuttunut hallitsemattomaksi.
- Päädyimme uskomaan, että jokin itseämme suurempi Voima voisi palauttaa mielenterveytemme.
- Teimme päätöksen luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan, niin kuin Jumalan käsitämme.
- Teimme itsestämme perusteellisen ja pelottoman moraalisen inventaarion.
