sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Yhteys on sovelluksen päässä

Kokeilen Blogger blogi-sovellusta.

Monille jäsenille on tullut viimeaikoina onnistumisen kokemuksia jakaa osaamistaan digityökalujen välityksellä. Itse pidin ensimmäisen etätapaamisen jäsenille tilatoimikunnan nimissä ZOOM-sovelluksella maalikuun 21 päivä. Koska korona oli ottanut silloin pääosan kaikista maailman aiheista, uudet tila-asiat jäivät koronan varjoon mutta saimme kuitenkin #yhdessä kasattua käytännöt korona-aikana Kolmperäkodissa. Wau!

Hallitus on kokeillut ensin TEAMS sovellusta etäkokouksiin ja onnistui MEET- ja SKYPE sovelluksilla. Tietoturva-asiat ovat kohdillaan silloin kun kokoussovellus on itse ostettu tai jonkun organisaation omistama. Itse työskentelen Helsingin kaupungilla ja saan parhaan tietoturva ympäristön itselleni ja minun kokoukseen osallistujille käyttämällä MEET- tai TEAMS sovelluksta. Tällöin voin hallitusti kutsua ihmiset sisään etätapaamiseen. :) Kokemuksesta sanon, että minun on ollut oltava sinnikäs ja tavoitteellinen kun haluan turvallisen ympäristön kullekin asiakokonaisuudelle. 

Sovelluksia on turhankin monia joita voi käyttää erilaisilla laitteilla. Laite täytyy myös valita, jos niitä on monta: älypuhelin, läppäri tai pöytätietokone. Jokainen laite avaa erilaisen näkymän samaisesta sovelluksesta. Mutta sovellus on ikäänkuin avain päästä sisälle valittuun kanavaan. Avaimen lähettää koolle kutsuja ja sitä sanotaan linkiksi. Jokainen hallitsee omaa näkymäänsä sovelluksessa. Rohkeasti kokeilemaan eri nappuloita ja #yhteys on taattu.

Pääsiäisen aikaan pidettiin monia etätapaamisia jäsenten kesken vapaan jutustelun merkeissä SKYPE-sovelluksella.

Jäsen Sisko piti aivan ihastuttavan tapahtuman SKYPE sovelluksen kautta  omasta intohimon kohteestaan luonnonkansojen tavoista ja rumpumeditaatiosta. Seuraavan tapahtuman Sisko järjestää la 23.5. Sisko lupaa lähettää linkin lähempänä ajankohtaa kun laitat sitovan ilmoittautumisesi sisko.pajari@kapsi.fi sähköpostiosoitteeseen.

Jäsen A-P päästää jäsenet live meditaatioonsa ZOOM -sovelluksella joka arkiaamu klo 7.45 - 8.00 

Ryhmätoimintaa on nyt runsaasti etäyhteyksillä. Sovellus pitää vain olla ladattuna omaan laitteeseen jossa haluaa yhteyden avata. FB matkakumppanit ryhmä jakaa ajantasalla olevaa tietoa ja linkkejä alkkari paltsuista. Ryhmät julkaisevat omat tietonsa www.aal.fi sivustolla. Sieltä löytyy myös sinisen talon aikuiset lapset Aca Urhokkaat, joka on ollut pystyssä SKYPE -sovelluksella jo kuukauden. Etäyhteys siis mahdollisti ryhmän aloituksen jmaaliskuussa. Huikeeta!

Jäsen Hilkka on luvannut avata etäkanavan käsitöiden ystäville jotka haluavat seuraa. Hilkka kutsuu mukaan facebookissa ja Alpertin WhatsApp soveluksessa. 

Jäsen Kirsi suunnittelee tapahtumaa etäyhteyksillä Qigong itsehoitomenetelmästä. Kirsi on harrastanut menetelmaa jo vuosia. 

Kolmperäkoti odottaa siellä Espoossa jäseniään. Etäyhteydellä voimme kuitenkin tuoda monet asiat mahdollisiksi nyt. Kaikki eivät kykene matkustamaan joustavasti paikasta A paikkaan B tässä ajassa. Julkisen liikenteen käyttäjät joutuvat miettimään koronan vaikutuksia omaan tai kanssa matkustajan terveyteen.

Pysytään terveinä ja pidetään yhteyttä!





torstai 26. syyskuuta 2019

Yksi kokemus vaan

Kokemusta on karttunut.. olenko oppinut mitään..

Kolmperään tulin Tapsan kutsusta vuonna 2001. Olin palannut ulkomaan reissulta kotiin kokemusta rikkaampana. Kolme vuotta meni Brasilian Sao Paulossa. Opiskelin mm. sosiaalipsykkaa ja elämäntaitoja monikulttuurisessa ympäristössä.

Sen opin ettei oppi tule pelkästään kirjoista.
Aloitin ryhmissä käymisen jo 1985 Al-Anonissa. AA:n kesäpäivillä tutustuin moniin vieläkin ystäväpiiriini kuuluviin ihmisiin vuotta myöhemmin. Poikani Tomppa oli tuolloin n. kaksi vuotias. Nyt Tompalla on jo omia lapsia neljä kappaletta.

Vuosien jälkeen ajateltuna minulle vaikeinta on ollut lupuminen ylpeydestä ja kontrollin tarpeesta. Olen toimimattoman perheen vanhin lapsi ja oppinut pitämään langat omissa käsissä.. hävennyt pyytää apua. No. Häpeän edelleen monia asioita, mutta nyt olen enää itselleni vähemmän tuomitseva. 

Itsemyötätunto on kasvanut epäkohtien näkemistä kohtaan itsessä sekä muissa. Inhimilliset asiat on helpompi hyväksyä kun niihin tutustuu myötätunnolla. Tiedän sen siitä, että en ole enää uupumuksen tilassa. Ennen yritin niin valtavasti olla jotain mitä en ollut.. tai saada hyväksyntää ulkopuolelta. Siihen ne voimat menivät. Kunnes käännyin sisäänpäin kysymään henkisesti oikeat kysymykset itseltäni. 

Tähän kaikkeen olen tarvinnut paljon muita ihmisiä ja paljon erehdyksen ja onnistumisen kokemuksia. Kanssa kulkijat ovat olleet aina kussakin tilanteessa minulle peilinä. 

  1. Myönsimme, että olimme voimattomia alkoholismin tai perheen muun toimintahäiriön vaikutusten edessä, että elämämme oli muuttunut hallitsemattomaksi.
  2. Päädyimme uskomaan, että jokin itseämme suurempi Voima voisi palauttaa mielenterveytemme.
  3. Teimme päätöksen luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan, niin kuin Jumalan käsitämme.
  4. Teimme itsestämme perusteellisen ja pelottoman moraalisen inventaarion.






tiistai 24. syyskuuta 2019

Siskon synttärikutsu

Tervetuloa Siskon synttäreille Kolmperäkotiin

la 5.10.2019 La 10-17



Klo 10.15-11.00 Rummutus ulkona sään salliessa (Sisko on suomalaisen shamanismin harjoittaja ja opiskellut mm. Johannes Setälä-keskuksella suomalaista hengenperintöä). Aiempaa kokemusta ei tarvita. 


Oma rumpu tai helistin mukaan. Mahdollisesti istuma-alusta, jos maa on märkä.

Ohjelma 11-12 Keittolounas 12-13.30 AAL "kotipalavaveri" Sinisessä talossa AAL-ryhmissä kävijöille (Heny vetää) 14-14.30 Kakkukahvit 14.30 Musiikkia 15 --> vapaata olemista, sauna, uintia (omat saunakamppeet)


Kolmperäkoti toimii oman taloutensa turvin, joten tilaisuudessa normaalit päivämaksut jäsenet 2e/pv, vieraat 6e/pv, lapset alle 7-v ilmaiseksi. 


Jos et maksua pysty maksamaan, mutta haluat tulla, niin laita Siskolle 
viestiä niin sumplitaan. Voit myös lahjoittaa Kolmperälle pienen summan.


Kiitos, EI lahjoja tms. Ruokaa voit tuoda, ja sitä arvostaisin, kasvisruokaa Kiitos.


Tervetuloa, jos olet ollut kanssani tekemisissä. Kutsun myös sukulaisia ja ystäviä, joten tämä ei ole täysin jäsenten tilaisuus.


Ilmoittaudu: Siskolle (0456710675) 28.9. mennessä. Ilmoita allergiat, jos on. Muista perua, jos et tulekaan!

Haussa uudet tilat Alpertille

Alpert ry - Alkoholiperheessä kasvaneiden tuki ry.


Joudumme luopumaan ihanasta Kolmperäkodista, koska Espoon kaupunki tulee myymään talon peruskorjausvelvoitteella.

HAEMME nyt uusia tiloja toiminnallemme 


Tarvitsemme
  • vertaistukiryhmälle kokoontumistilat
  • oleskelutiloja
  • hyvät julkiset yhteydet
  • yöpymismahdollisuudet
  • hyvät ulkoilumahdollisuudet
  • veden läheisyys plussaa
Ota yhteysteyttä: 3alpert @gmail.com

Julkaisut

Haussa uudet tilat Alpertille

Alpert ry - Alkoholiperheessä kasvaneiden tuki ry. Joudumme luopumaan ihanasta Kolmperäkodista, koska Espoon kaupunki tulee myymään t...